Sysi

sysi1

Saluki bitch
Black & silver
Born: 17.10.2010
Breeder: Pirjo Grönfors, Vantaa
Owners:  Jarna Ylönen

KOIRANET

Lempinimiä/nicknames: Mytty, Myrtti, Sys-Mytty, Myllervö, Syllervö, Pygmi, Pyttypää, 
 SysiMysi, MysMys, Runttiainen kakkonen

SYSI – pieni musta riiviö.

Hallan perheelle virisi pikkuhiljaa salukikuume – tiedättehän sanonnan, salukit ovat kuin sipsejä.. Kummasti tuohon kuumeeseen tempautuivat mukaan myös Hallan etätaustajoukotkin. Yli puoli vuotta katseltiin erilaisia kiinnostavia yhdistelmiä, mutta jotenkin ei ollut onni myötä eikä Sitä Oikeaa tavoitettu. Hetkeksi innostuimme kauniin Intian tuonti Gourin jälkikasvusta, joista Laura Elina puolestamme hieman sitten tiedustelikin alustavasti, mutta jonoa riitti ja ajatus unohtui taka-alalle, oletimme pienten löytäneen jo ne omat kodit.

Olikin iso yllätys kun Laura Elina ilmoitti keskellä erästä iltapäivää, että hänelle oli JUURI tullut puhelu – Yksi varaus olikin peruuntunut ja mikäli Jarna avomiehineen olisi yhä kiinnostunut, niin meille olisi tarjolla Gourin tyttöpentu! Hiljaiselon jälkeen asiat alkoivatkin rullata urakalla. Pallo siirtyi nyt sijoituskodille, joka tuumasi päätöstä vielä yön yli ennenkuin ilmoitimme ratkaisumme. Tuleva koti halusi kuin halusikin ottaa kyseisen pennun, ja kun  pari viikkoa myöhemmin kävimme vielä yhdessä kolmeen pekkaan pentusiin tutustumassa, oli asia viimeistään lukkoon lyöty – Niin Mikkeliin muutti joulun alla pieni musta riiviö-hiiwiö, jolle nimikin oli ennalta mietitty, mustasta tytöstä nimenomaan haaveillen -  värinsä mukaisesti pikkuneidistä tuli Sysi.

SYSI – little black rascal.

Halla-saluki’s family had a slowly emerging salukifever – You all know the saying Salukis are like potatochips.. This was the case here also. Somehow also Halla’s long-distance team caught the same fever too. So we spent more than a half year doing teamwork, keeping our eyes open for interesting plans and litters,  searching for the right combination and puppy. Somehow we just didn’t have luck on our side at first.

For a while we were somewhat excited about the beautiful Indian import Gouri’s litter at kennel El Hamrah, Laura Elina even asked a little about the combination on our behalf, but there was already many reservations and interested people in line for them, so we kind of forgot the litter as time went by, thinking all the puppies must have gotten good homes already.

Then, for our surprise, Laura Elina got a call in the middle of one afternoon, and told us the news – one reservation had been cancelled and now, after all, there was a girl puppy available and offered to us! So Jarna and her boyfriend had now a decision to make – was this the puppy they wanted? As it was ofcourse their household which was about to have another salukimember moving in. They slept overnight thinking about it and after few weeks we all went to see the puppies too. The decision was made – Little girl, who Jarna and Marko named Sysi, moved to Mikkeli before Christmas 2010. Quite a present!


HEALTH/TERVEYS
* Silmätarkastus – Eye examination:
- Silmät terveet / clear (5/2015)
* Sydäntutkimus – Heart ultrasound & auscultation:
Normaali / Normal (5/2015)

* Sysi on ollut toistaiseksi perusterve.
Sysi has remained healthy.


RESULTS/TULOKSIA

Näyttelyt / Shows:
VG


CHARACTER/LUONNE

Sysi on ihmisrakas pusutyttö, mutta kuitenkin tosi itsenäinen ja ennenkaikkea jääräpäinen otus. Sysi on reipas ja erittäin äänekäs, vilkas ja utelias.

Ihmiset ovat Sysin mielestä aivan ihania – kaikki ovat kivoja ja lenkilläkin kaikkia pitäisi päästä katsomaan. Sen sijaan tällä hetkellä toiset koirat ovat hihnaillessa vielä epäilyttäviä – niille saatetaan haukkua ja muristakin. Vapaana ollessaan ei arastele muita koiria, leikkii nätisti, ja kun ollaan käyty vierasrotuisten kanssa lenkillä niin alku-ujostelun jälkeen kyllä tulee juttuun ja haastaa leikkiin, mutta tuo ohituksia lenkeillä täytyy vielä hioa ja toivotaan että epävarmuus menisikin iän myötä ohi.

Nakin voima on perusjuttujen opettelussa ihmeellinen. Istumaanmeno, maahanmeno ja tassun antaminen ovat meillä jo hallussa. Autossa Sysi matkustaa jo erittäin mallikkaasti ja portaitakin kulkee kuin vanha konkari. Äkkiä ne rutiinit ja temput vaan tuollaiseen innokkaaseen pesusieneen imeytyvät, ei voi kun ihmetellä tuota oppimisen määrää joka päivä.

Välillä on tosin väännetty kättäkin, itsepäinen ja voimakastahtoinen tyttö kun on. Hampaita on kokeiltu perheeseen pienen piraijan tarmolla, välillä ei meinata uskoa komentoja ollenkaan, Hallaa kiusataan ja hepuloidaan perheen hermoja koetellen. Mutta sitten taas koittaa seesteisempi vaihe, korvat ja kontakti löytyy, ja Hallakin pääsee taas vähän helpommalla.
/Jarna

Sysi on affectionate girl who loves people and gives them lots of kisses, but she is also quite independent and very stubborn . She is outgoing and very vocal, lively and curious.

People are just lovely – Everyone seems so nice and worth meeting. Other dogs, she thinks, are more suspicious when walking in leash, they must usually be barked at. If let loose those dogs are not that bad, she likes to play with them, and when leash walking together with strange dogs she does warm up to them after a small while. But still we have some work to do and we do hope it is just an age related insecurity which passes by with time.

Treats are an amazing key in learning when it comes to Sysi. She already has learned to sit, lay down and also giving paw. She also know how to travel in the car and stairs she walks like a true pro already. Routines and tricks are easy to teach when the pupil is as eager to learn as Sysi is.

Now and then we have to be firm though too, as she can be really stubborn and strong-willed too. She has sunk her teeth into her family like a wicked piranha, does not want to listen to anything she is told, teases Halla and has crazy puppy energy outbursts that get on her familys nerves more and less. But then again comes the more calmer period, when she again has her hearing back and likes to have contact with her people and plays much nicer with Halla too, almost shining the halo over her head.
/Jarna


PEDIGREE/SUKUTAULU
ped_sysi1
Sukusiitos – COI: (8 sukupolvea/generations) = 0,0%
See longer pedigree with links and pictures at PAWPEDS database


LISÄÄ KUVIA / MORE PICTURES: